sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kyrö- Kunkku

Tuomas Kyrö:
Kunkku
Siltala
2013
Kunkku on Kyrön julkaisuista uusimmasta päästä, ainoa tuoreempi teos on tänä vuonna ilmestynyt Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja. Kunkku kertoo lempeän ironisesti monarkiasta, ihannevaltiosta, tekojen seurauksista ja seurauksien vastuun kantamisesta, elämän perusasioidena hallitsemisesta ja tenniksestä. Päähenkilö Kunkku, Kalle XIV Penttinen, tuttavallisemmin Pena joutuu tyhjän päälle monarkiaa lakkautettaessa. Alkaa uudenlainen elämä elektroniliikkeen varastomiehenä, syrjäytyvää tytärtä elättäen ja omista asioistaan itse huolehtien. Eikä nippa nappa lukutaitoiselle Kunkulle elämä käännny heti helpoimmin päin, kun pitäisi pelastaa poika vankilatuomiolta, yhyttää vaimo Vironmaalta, selvittää velipuolen henkilöllisyys ja ratkaista tyttären ja tämän ex-miehen rahakiista.

Kunkun rakenne on hieno, sillä luvuissa nykyhetki, menneisyys ja kertoja vuorottelevat. Nykyhetkessä pulmallinen asia saa valaistusta kun puhutaan entisistä ajoista. Teoksessa ikään kuin kaksi tarinaa kulkee rinnakkain, toisiinsa kietoutuneina paljastaen hiljalleen mikä johti mihinkin. Myös runsaasti esiintyvät henkilöhaastattelut elävöittävät tarinaa.

Yksi asia, josta pidin romaanissa erityisesti, oli aitous ja vilpittömyys hahmoja kuvatessa. Kunkku tahtoo kaikille hyvää, joskus kun vaan ei oikein tiedä, mikä on sopivaa käytöstä, joutuu hankaluuksiin. Sivuhenkilöt ovat kokonaisia ihmisiä, heillä on omat tarinansa. Sivuhenkilöiden kautta aiheina häilyvät myös muun muassa kahden naisen välinen rakkaus, huoltajuuskiistat, lapsuudenystävien ajautuminen täysin eri reiteille ja läheisten merkitys elämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti