Tuomas Kyrö- Miniä

Miniä ilmestyi vuonna 2012 Kirjan ja ruusun päivänä, jolloin sen sai kaupan päälle ostoksesta. Teos on ikään kuin spin-off eli itsenäinen osa Kyrön Mielensäpahoittaja- teoksiin. Teoksessa päähenkilö on Mielensäpahoittajan pojan vaimo eli Mielensäpahoittajan Miniä. Seuraavaksi Kyröltä varmaan ilmestyy teos Lapsenlapsi tai jotakin. Minä kuitenkin pidin suunnattomasti Miniästä. Se oli rentoa, ja niin humoristista luettavaa, kuten kohta

..."Kun me tapasimme, mieheni oli opinnoissaan minun edelläni, muta oma käännekohtani tapahtui ensimmäisen Sysi-Suomen vierailun jälkeen. Miniälle tuli kiire. En aikonut jäädä mikroaaltouunin, kakkavaippojen ja ostoskeskusten leikkipaikkojen vangiksi. En aikonut olla silmäpussinen, serotoniinilääkitty äiti neuvolan käytävällä, sylissäni rääkyvä nyytti, jonka haluaisin heittää seinään. Minä hoitaisin kerralla koko paketin, opinnot, ukon, uran ja lapset."...

Miniässä yhdistellään oivaltavasti eri yhteiskuntaluokkia. Miniä on kaupunkilainen, naimisissa oleva äiti. Hänellä on loistava koulutus ja työpaikka, ja itsenäisyys ja ura ovat hänelle tärkeitä. Toki hän rakastaa lapsiaan ja kotiaan, mutta perheen mies on poikkeuksellisesti emäntä talossa:

..."Mieheni tietää milloin on vanhempainillat ja lasten hammaslääkärit ja neuvolat, minä tiedän milloin on auton määräaikaishuolto ja pidetäänkö asuntolaina sidottuna kolmen kuukauden euriboriin vai ei."...

Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen, tiukasti perinteitä noudattava mies.

..."appiukko on itse viljellyt, parkinnut ja rakentanut 90 prosenttia kaiken talossaan näkyvästä."...

Miniä kertoo yhdestä viikonlopusta, kun Mielensäpahoittaja tulee poikansa kotiin parantelemaan jalkaansa. He ovat kahdestaan Miniän kanssa, ja kumpikin yrittää selviytyä parhaansa mukaan kiusallisesta elämäntapaerosta. Työnantaja lähettää Miniän sopimaan miljoonakauppaa venäläisten kanssa, ja appiukko täytyy ottaa mukaan. Katastrofin ainekset ovat siis kasassa, selviytyykö miniä?

..." En minä tiedä mitä 80-vuotiaan miehen ja 43-vuotiaan naisen yhteiselämässä syödään. Appiukon ruokavalio koostuu perunasta, minä olen siirtynyt riisiin, nuudeleihin ja linsseihin jo vuosia sitten. Lisäksi on näitä pikantteja pikkueroja, kuten puoli vuosisataa ja elämänkatsomus. Saako sillä reseptillä gratiinit rakennettua?"...

Kerroksellisuutta Miniään tuovat takaumat. Välillä ollaan 2000-luvulla googlettamassa apiukolle päivähoitopaikkaa, ja välillä 1990-luvulla hiihtämässä postilaatikolle.

Miniässä ei ole mielestäni huonoja puolia. Se on lyhyt, ja ikään kuin välipala suurempien teosten välillä, mutta se on hyvä sellaisena. Ennemminkin teosta kohtaan voi suhtautua kuin pitkähköön novelliin romaanin sijasta, sillä se sivuaa hetkellisesti päähenkilöidensä elämää, mutta sillä ei ole merkittävää muutosta alku- ja lopputilan välillä. Vai onko? ;)

Hyvää Miniässä on tapa, jolla eri ihmisten luonteet ja käytös tuodaan esiin. Kerronta on niin suorasukaista ja sensuroimatonta. Painotan myös lämminhenkisyyttä ja edelleen kertakaikkiesen hauskaa muotoa.