 |
| Kim Hyun Hee: Sieluni kyyneleet wsoy 1994 |
Kuten kaikki muutkin lapset, Kim Hyun Hee kasvatettiin kumartamaan Pohjois-Korean hallitsijaa Kim Il Sungia jumalana. Koulussa oppiaineisiin käytettiin aikaa vain puolet, toinen puoli ajasta päntättiin johtajan elämänvaiheita. Illalla koulun jälkeen ei saanut leikkiä, vaan piti suorittaa erinäisiä pioneeritehtäviä ja vahtia kaduilla käyttivätkö naiset housuja. Lapsille annettiin ymmärtää, että heidän piti kritisoida kaikkea. Kim Hyun Hee luuli edesauttavansa Koreoiden yhdistymistä ja tuottavansa kunniaa perheelleen ja isänmaalleen, ennen kuin kohtasi oikeussalissa kuolleiden omaiset ja ymmärsi, mitä todella oli tehnyt.
Hyvän koulumenestyksensä ja tietämyksensä johtajan elämänvaihesta takia Hyun Hee valittiin agenttikoulutukseen. Siellä päivittäinen ohjelma koostui Kim Il Sungin filosofiaan ja hyveisiin tutustumisesta, oppitunneista, liikunnasta, taistelutaitojen opettelusta ja marssimisesta. Hän oppii korjaamaan ja kokoamaan aseita, varastamaan, ajamaan autoa nopeasti, vakoilemaan ja tappamaan.
Sieluni kyyneleet on uskomaton tarina. Se avarsi omaan maailmankuvaani: terroristit ovat vain ihmisiä, jotka yrittävät edistää jotakin tavoitetta. Toisaalta vaikka Hyun-Heekin yritti vilpittömästi edistää kunnialliseksi käsittämäänsä asiaa, hän on tottakai itse vastuussa teoistaan huolimatta siitä, kuka tappokäskyn antaa. Minulle oli vaikeaa käsittää, miten Hyun Hee ei ikinä kyseenalaistanut koulutustaan tai Il Sungia, mutta toisaalta kun ajattelee, että lapsesta asti on käytetty propagandaa ja vahvaa kuria, mikä muukaan voisi olla lopputulos. Etelä-Koreassa Hyun Hee ihmetteli koneita ja ihmisten vapautta.
Sieluni kyyneleet saa ajattelemaan kysymystä ihmisyydestä ja inhimillisyydestä: onko kuolemantuomio oikeutettua? Ainakin itse tulin siihen lopputulokseen, että vaikka voisi ajatella niin, että vähintä mitä terroristi voisi tehdä tappamiensa ihmisten perheiden hyväksi on antaa oma henkensä, ei se kuitenkaan olisi hyvä vaihtoehto. Omasta mielestäni emme ole yhtään muita surmannutta terroristia parempia, jos tapamme hänet eikä kostamisen kierre lopu sillä ikinä. Terroristi saa kuitenkin elää loppuelämänsä tappo omallatunnollaan, puhumattakaan siitä, miten vaikeaa on saada enää asuntoa, työtä, ystäviä ja niin edelleen. Ennemmin terroristin pitäisi mielestäni pyytää julkisesti anteeksi, istua vankilassa ja tehdä vaikkapa jotain yhteiskuntaa hyödyttävää työtä.
Teosta lukiessani ihmettelin, miten on mahdollista, että tämänkaltainen kirja on ollut mahdollista julkaista, ja miten Hyun Hee on voinut päästä tutkintavankeuden aikana ulos, kiertelemään Seoulin katuja edes valvonnassa.
Sieluni kyyneleet on ajatuksia herättävä kirja, ja haluaisinkin lukea nyt enemmän tämän tyylisiä kirjoja. Aion lukea Åsne Seierstadin kirja Yksi meistä, ja katsotaan, miten siinä terroristia käsitellään!
Oli vaikea oikeasti sisäistää, että kyseessä on tositarina, se on niin uskomaton! :o Ja on tosi ristiriitaista tuomita terroristeja, koska ainakin useimmat aidosti luulee tekevänsä oikein, niin kuin tässä tapauksessa.
VastaaPoistaMielestäni on kuitenkin hyvä, että Hyun Hee armahdettiin, koska hän aidosti katui tekoaan heti kun ymmärsi sen vakavuuden. Ja varsinkin kun kyseessä on aivopesu, on parempi, ettei tapeta enempää kuin on jo tapettu, sillä kenen tahansa on vaikea ymmärtää/tietää asioita muulla tavalla, kuin mihin on kasvatettu (ainakin Pohjois-Korean kaltaisessa valtiossa).
Ja kiitos kun otit mun ehdotuksen vastaan, on kiva kuulla lisää mielipiteitä tästä kirjasta! :) Haluan myös lukea enemmän tämäntyyppisiä kirjoja (sitten kun kiireet hellittää. :D ).
Kiitos kommentistasi! Jep, olen samaa mieltä. Hyun Heen tappaminen ei olisi ratkaissut mitään ja ainakin kirjan perusteella hän todella tunsi tuskaa tekonsa vuoksi ja katui sitä.
VastaaPoistaEi voi muuta kuin toivoa, että jonakin päivänä Pohjois-Korea vapautuu kaikesta siitä propagandasta, sodan uhasta, terrorismista ja sosialistisesta yksipuoluejärjestelmästä ja että kansalaiset saisivat vapauden.
Kiitos vaan itsellesi ehdotuksesta, muitakin saa antaa :D